Digijohtajuus- avoimuuden haaste

Onnistunut esimiestyö perustuu yhteistyöhön ja vuoropuheluun työntekijöiden kanssa. Motivoitunut työntekijä, jota kuunnellaan, kannustetaan ja tuetaan, on tyytyväinen työntekijä. Ja tyytyväinen työntekijä on yleensä tuottava työntekijä. Johtamisessa tulisikin muistaa keskittyä myös perusasioihin, kuten viestintään ja kohtaamiseen, siihen, että ihmiset tekevät töitä. Päämääränä tulisi olla tilanne, jossa yritys ja tyytyväinen työntekijä kohtaavat toistensa positiivisen synergian. Sen saavuttaakseen niin pienen tiimin vetäjällä kuin konsernin päälliköllä, on suuri rooli. Mutta hypätäänpä digiaikaan. Miten johtajuuden tulisi sitten muuttua pysyäkseen digitaalisuuden virrassa mukana? Organisaation tavoitteet tulevat aina ensisijalla. Strategiaa tai arvoja ei valita yritykselle ilman syytä. Ne ovat suuntaviivoja joita kohti kohota. Juuri tässä digiaika haastaa myös organisaatiot joustamaan, mutta sillä on vaikutuksensa myös johtamistyössä. Avoimuus nousee arvostuksessa aivan uudelle tasolle. Mutta onko kaiken oltava avointa, missä raja menee?

Johtaja vaikuttaa aina alaisiin ja alaiset vaikuttavat johtajaan. Näin on myös digiajassa. Vuorovaikutussuhde siis säilyy, mutta on siirtynyt digiajan johtajuuteen erityisesti eri viestintäkanavien välityksellä. Digitaaliset välineet vaikuttavat ihmisiin, johtajiin kuin työhön. Mutta miten luopua johtajana kontrollista ja silti johtaa? Avoimella johtajuudella ei tarkoiteta pelkästään läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Avoin johtajuus voi ilmentää autenttisuuta, mutta myös eri rooleja kuten työminä ja minä vapaalla mutta ei online-tileillä. Pääsääntöisesti avoin johtajuus on kuitenkin balanssin löytämistä juuri siinä bisneksessä, missä toimitaan, ja miten toimitaan.

Avoimuuteen perustuvassa johtamisessa tärkeää ovat tiedon jakaminen, rohkaiseminen ja luottamus mutta erityisesti toimintakulttuurin muutos. Johtajan on luotettava työntekijöihin, ja siihen että hekin osaavat viestiä. Avoimuus liittyy myös sosiaalisen median verkostoihin ja siihen, miten työskentely sosiaalisissa online-verkostoissa muuttaa työn tekemistä. Blogit ja some-yhteisöt ovat osa tiedon selittämistä aivan kuin jatkuva tiedon päivittäminen, eli missä mennään juuri nyt. Nekin ovat keskustelutantereita, niillä vain liikutaan virtuaalisesti.

Vuorovaikutus työnteossa tai johtamisessa ei siis ole kadonnut minnekään. Päinvastoin. Avoimessa johtajuudessa kaikesta huolimatta tulisi muistaa kommunikaatio ja ihmiset, ei pelkkä teknologia monine alustoineen. Kääntöpuolena digitalisoituminen on ajanut palautteen antamisen automatisoitumiseen ja siihen, että palautetta odotetaan nopeasti. Jos palautetta ei tule, on sekin osa palautetta; välinpitämättömyys. Automaattinen palaute taas koetaan arvokkaaksi, vaikka se olisi muodoltaan hyvin yksinkertaista.

Dialoginen kommunikaatio on aina arvokasta. Parhaimmillaan se kannustaa jakamaan tietoa, arvostaa ja tukee ihmisiä tiedon tarpeessa huolimatta siitä, onko kommunikaatiossa mukana digitaalisia välineitä vai ei. 

Virtuaaliset vapaus, veljeys ja tasa-arvo

Kurkistus tiimimaailmaan. Organisaatiot ovat pahimmillaan jäykkiä ja hierarkkisia ihmisvirtoja, joissa välitetään enemmän omasta tekemisestä kuin muista. Tavoitteena on, mieluiten kyynärpäitä käyttäen, puskea omat projektit läpi ohi muiden ja saavuttaa kunniatonta menestystä. Ehkä näinkin. Tosiasiassa moni perinteinenkin tiimi toimii mainiosti.

Hypätäänpä digiaikaan. (Se alkoi jo eilen tai toissa vuosikymmenellä mutta kaikki eivät sitä ole vielä huomanneet.) Kaikki ovat tavoitettavissa, lähes milloin tahansa. Itse väitän nukkuvani toisinaan, mutta se ei estä tavoittamista. Aina joku odottaa vastausta heti aamulla. Toimin yhdessä sun toisessa tiimissä ja pendelöin pääsääntöisesti Etelä-Savon ja Uudenmaan välillä runsaasti. Tiimistä riippuen jäsenet ovat joka ympäri Suomea, maailmaa tai kaupunkia. Järjestötoiminnassa käytämme runsaasti erilaisia sovelluksia arjen pyörittämiseen. Useat pilvipalvelut, Googlen Drivet ja Plussat, Skype tai Hangouts puhelut ja keskustelut, Trello projektinhallintaan ja Slack viestintään, vakavanha Facebookin toimii yhä. Onhan näitä välineitä. Vain savumerkit puuttuvat, kun heimot viestivät digitiimeissään. Ja Viestintä, sehän on kaiken onnistumisen perusta!

Vapaus. Virtuaalitiimielämä voi olla lupsakkaa. Saa pakertaa parhaaksi kokemallaan tavalla itselleen sopivassa lokaatiossa. Toiset kaipaavat etäisyyttä, toiset läheisyyttä. Lisäksi virtuaalitiimissä saa näyttää parasta osaamistaan ilman, että sukupuoli, ikä tai pukeutuminen painavat tiimin synergiassa. Sananvapauskin saa virtuaalitiimissä uuden muodon. Voisi ainakin kuvitella, että suomalaiselle tuppisuulle virtuaalitiimi on taivas. Toki ainakin jossakin viestintä kanavassa täytyy olla velho, jotta saa asiansa esitettyä. Siltikin, se on lopputulos kun ratkaisee.

Tasa-arvo. Hierakkisuus katoaa mutta pinnalle nousee uudenlaisia olettamuksia siitä, että kaikki osaavat toimia itsenäisesti ja tehokkaasti. Tiimi ei hoida itse itseään koskaan vaan tarvitsee johtajan. Virtuaalitiimissä johtajuus voi olla hyvin erilaista kuin perinteisessä mallissa. Mutta vahvaa johtajaa tarvitaan. Jonkun on tiedettävä mitä tehdään, milloin ja miksi. Ja mielellään missä nyt mennään, jotta tiimiä voi tukea ja ohjeistaa. Asiantuntijatiimissä on kuitenkin muistettava antaa riittävästi tilaa toimia, jotta työt toteutetaan kunkin parhaaksi katsomallaan tavalla. Lisäksi monitorointi kuin palkitseminenkin nousevat suureen rooliin. Ja jälleen kohtaamme vanhan työkalumme, motivaation. Tiimiläisiä on pystyttävä motivoimaan toimimaan kohti yhteistä tavoitetta ja vakuutettava heidät, että vaikka kohtaaminen onkin virtuaalista, he ovat osa heimoa.

Veljeys, tää mun heimo. Virtuaalitiimiläiset tapaavat harvoin tai eivät kasvokkain samassa tilassa ehkä koskaan. Tällaisessa tiimissä työskentely saattaa nostaa ajatuksen, että kaikki hauska tapahtuu muulla. Ihan vain koska siellä pääkonttorilla niillä on varmasti kivaa ja hedelmiä tarjolla, ja niin työskenneltäessä takamailla kosmopoliitissa suurkaupungissakin alkaa olla hieman ankeaa. Sosiaalisena olentona sitä kaipaa helposti ympärilleen muita ihmisiä ja tunnetta, että kuuluu johonkin. Virtuaaliheimo voi kuitenkin olla aivan yhtä sitouttava joukko meitä ja teitä, täällä ja siellä, mutta johtajaa se kaipaa silti.

Aasta kaikki alkaa ja Ah ahtaita aikoja

Avoimuus, tuo muusani niin moneen työhön. Mikä on tuo avoimuutta edistävä tekijä organisaatiossa? Jos organisaatio olisi kasvi, olisi avoimuus sen elintila jossa kasvaa tuo kaunokainen ja kukoistaa. Mutta Ah ahtaita aikoja. Työyhteisöt siirtyivät kopperoistaan kilpaa avokonttoreihin, noihin avoimuuden muumilaaksoihin, ja unohtivat, että avoimuus ei ole pelkkä tila, se on myös tapa toimia.

Matkasin pitkin Sinistä tietä, Suomea länteen ja itään ja mitä näinkään: metsää, puskaa ja pensasta, lisää metsää ja humisevaa honkaa kilometri toisensa jälkeen. Tuli mieleen, että miten tästä metsän maasta on voinut nousta näin taidokas kansa. Jotain täällä on yhteistyössäkin tehty. Vaan taisi puskajussista jäädä jotain nykygeeneihinkin. Siellä se duunari hammasta purren loskassa kahlaa ja jälleen hymyilee, jos aurinko viiden kymmenen harmaan sävyn jälkeen keväällä pilkahtaa. Vai hymyileekö. Tyytyväisyys saattaa olla työpaikalla epäilyttävää. Alkavat pian puhumaan motivaatiosta.

Avoimuus on suomalaiselle ehkä erilainen käsite kuin muille. Avoimuus on minulle lakeus, tila joka saavutetaan katselemalla kauas, ilman että silmä osuu juuri mihinkään. Se on myös mielentila. Hiljaisuus. Äänekäs hiljaisuus. Äänekäs tila. Paikka, jossa jakamalla ajatuksia ne saavat uuden muodon, hioutuvat ja uudistuvat, saavat siivet ja menevät eteenpäin. Tiimissä ajatusten jakaminen on erilaista. Se vaatii luottamusta. Mutta mistä suomalainen olisi oppinut tiimityötä? Yksin menen metsään ja yksin siellä ähisen. Kuuliko kukaan kun puu kaatui? Avun pyytäminen ei varmasti ole kaikille luontaista. Nykyjohtajakin on omaksunut esi-isiensä sitkeyden ja jurouden; osaa ärähtää tarvittaessa, mutta voiko tätä kutsua kommunikaatioksi? Avoimuuden maailmassa tulisi mennä epävarmaa vastaan, antaa tarvittaessa tilaa tai edes heilauttaa “hei täällä ollaan, peremmälle vaan.” Entä jos toimiston ovi onkin taas kiinni?

Erään korkeakoulufuusion tapauksessa opiskelijakunta kohtasi ylioppilaskunnan. He istuivat yhdessä mättäälle, ottivat oluen ja kertoivat kokemuksiaan, jakoivat käytänteitä siitä miten kukin oli muutoksessa selvinnyt, uinut vasta- ja myötävirtaan, miettinyt ja pohtinut. Ja kun vakavanha ja ikinuori kuuntelivat toisiaan, syntyi uusi yhteys, köyteen solmu, joka auttaisi ponnistamaan samassa rinteessä eteenpäin, mutta omalle ulokkeelle. Ja tästä se toinen tarina vasta alkaa.

Ajatuksia blogista ja bloggaamisesta, ja johtamisesta

Polkaisen blogin käyntiin. Nopeus, vuorovaikutus, ajantasaisuus. Someaikakauden ajatukset ovat nopeatempoisia, uutisvirta höyryävää ja ajantasaisuus, no kirjoittajasta riippuvaa. Aktiivinen bloggaa saa ja ottaa palautetta kuin kuka tahansa esiintyjä. Nauttii näkymättömistä aplodeista, korjaa otetta seuraavaan näytökseen ja nauttii ennen kaikkea huomiosta. Estradi on blogi, yleisönä maailma. Viestinä lyhyt tai pitkä, karu tai runollinen sanoma, ajatus. Bloggaaja jakaa palasia itsestään, yhteisöstään, jostakin merkityksellisestä, ja takaa samalla mielenkiintoisen vaihtoehdon hitaalle ja viralliselle kotisivuajattelulle. Vuorovaikutus on tullut jäädäkseen.

Helppous. Syy niin blogialustan valinnalle kuin kirjoittamiselle. Helppoa kuin avata ikkuna ja puhaltaa saippuakuplia maailmalle. Hitaampaa kuin twiittaus, mutta antaa lauseille enemmän tilaa, tarinaa, aikaa. Hioutumattomuus. Sen arvioinnin jätän lukijalle.

Median merkitys on muuttunut. Aiemmin harkiten hiotut artikkelit ovat kokeneet tappion nopeasti kirjoitettujen lyhyiden tietovirtojen edessä. Siinä haastetta kokeneemmallekin viestijälle.

Tästä voidaankin sujuvasti hypätä johtamiseen. Hyvän johtajan tunnistaa kyvystä olla läsnä, kyvystä olla vuorovaikutuksesta tilanteessa kuin tilanteessa. Voisiko pomo blogata? Kiire. Ei ole aikaa. Vastaan silti, että kyllä, pomo voi blogata. Sisältö sen sijaan onkin suurempi kysymys. Mikä olisi aihe, joka kiinnostaisi myös lukijaa. Miksipä ei jakaa vaikka toimiston hyvää fiilistä myös ulospäin, sopivan epävirallisesti, ja kuin ohimennen mainostaa, että Hei meillä on hyvinvoiva työyhteisö! Uskoisin kiinnostavan konsernin muissakin yksiköissä. Ehkä mikä tahansa onnistuu kuin vain päättää tehdä näin.

Mutta palataan läsnäoloon. Virtuaalisuus tai läsnäolo voivat olla tunnetilaltaan aivan yhtä lähellä kohdettaan. Ja vaikka “viestintä epäonnistuu aina”, ilman todellista sanomaa on lähettäjän vaikea puskea perille viestiä. Bloggaaja, älä siis huuda pimeään, kirjoita ytimekkäästi rakkaudella. Viestisi matkaa perille mutta varma siitä voit olla vasta kun saat vastauksen. Saman liittäisin johtamiseen. Älä huuda, älä mökötä, ole mieluummin ytimekäs ja läsnä. Kuuntele palaute ja reagoi. Johtaminen on kommunikointia ja vuorovaikutusta, se on viestintää, aivan samoja asioita, jotka mielletään osaksi sosiaalista mediaan.